KouvotVirpi ja Kari Kouvo
![]() Kennelimme on vasta nimensä saanut, ja odottelemme parhaillaan ensimmäisen narttupennun kasvamista kennelin kantanartuksi. Toivomme, että onni suosii uutta tulokasta, ja että kaikki menee onnellisesti, ja voimme tulevaisuudessa tarjota terveitä, ja hyvärakenteisia fieldin pentuja harrastuksiinne.
![]() Olemme jo keski-ikäinen pariskunta, joka on aloittanut koiraharrastuksensa melko myöhään, vasta sen jälkeen, kun omat lapset ovat jo aikuisia. Nyt voimmekin paremmin paneutua harrastukseen haluamallamme tavalla. Molemmat olemme pitäneet koirista koko ikämme, ja aluksi meillä oli kiharakarvaisia noutajia ja pienimünsterinseisoja, joten lintukoiraharrastus tuli näiden koirien kautta meille tutuksi, niin näyttelyiden kuin kokeidenkin puolelta. Olimme jo kauan toivoneet saavamme perheeseemme fieldspanielin, ja viimein se sitten onnistuikin, sillä saimme Moke-pojan Saastamoisen Merjalta Quibble´s kennelistä, ja nyt olemme saaneet toisenkin fieldspanielin, Gunde-pojan, jonka saimme Filénin Christinalta Accounts-kennelistä Ruotsista. Viimeisimpänä on perheeseemme tullut fieldspanielinarttu Jane-tyttö Nikkasen Sarilta Goloworez-kennelistä.
Yhteystiedot Virpi Kouvo Kalkkitie 30 53650 Lappeenranta Finland +358500654531 email:virpi.kouvo(at)pp.inet.fi
|

