Bailandos fieldspanielit

Etusivu      Rotutietoa       Kauhutarinoita ja muita sattumuksia

            Mitä kaikkea voi koiran kanssa tapahtua ?

            

Hauskoja ja vähemmän hauskoja sattumuksia.
Koirat voivat törmätä juostessaan ihmisiin, ja aiheuttaa näin vammoja.


Fieldit juoksivat perässäni alakertaan aamupalalle, ja joku päättikin ohittaa minut, ja ehtiä ensimmäiseksi, toiminnallaan se esti minua astumasta seuraavalle rappuselle, joten siitä olikin sitten pitkä matka lattiatasolle, kaikki varpaat vääntyivät sen verran, että ne menivät mustaksi, ja tietysti turposivat niin, ettei sillä jalalla sitten voinut astua, eikä laittaa kenkää jalkaan. 
Ajankohta oli tammikuuta, joten jalkineet olisivat olleet tarpeen.   
Sisustamista ! 

Joskus kotiin tullessa huomaa, että koiratkin ovat kiinnostuneet sisustamisesta, ja ihan omalla desingillään sisustaneet huoneen uuteen uskoon. 
Tämä tyyli on luotu revitystä tyynystä, ja muutamasta paikalle raahatusta lelusta ja huovista.
Ilo oli ylimmillään tullessani sisään, ja vasemmalla pöydällä näkyvissä vielä apurin tassu, ja tietysti iloinen hännän heilutus, ja palkkion odotus.
Mitä kaikkea koira voikaan syödä ! 

Koiran suusta voi löytyä lähes mitä tahansa sinne kuulumatonta, kuten
- neuloja
- leipäpussin sulkijoita
- juustorasia
- vaahtomuovia
 



Kannattaa pitää kaikki sopimaton koirien ulottumattomissa.
 
 
 
 
 
Pakastin ja uroskoira voi olla vaarallinen yhdistelmä ! 

Nyt sekin sitten tiedetään, että pakastin ja uroskoira voi olla todella vaarallinen yhdistelmä, jompi kumpi uroksista kävi merkkaamassa nartun juoksuaikana reviirinsä arkkupakastimen kulmaan, ja kuinka ollakkaan, se
syttyi palamaan.  Aluksi siitä tuli vain pahaa hajua, mutta sitten olivat liekit  jo puolen metrin korkuiset, ja alakerta savua täynnä.
Onneksi oli sammutin lähettyvillä, ja ihmisiä paikalla, muuten siinä olisi voinut seuraukset olla todella pahat.

Sen jälkeen olemme oppineet sijoittamaan pakastimet niin, että moottoriosa on nurkan puolella, ei uloimpana. 
 
Myrkyllistä syötävää !

Koirat eivät aina erota mitä voisi syödä ja mitä ei, koiranputkea muistuttava kasvit voivat olla myrkyllisiä, joten kannattaa katsoa aina mitä koira pureskelee.   
 
Kuvassa oleva jättiputki on erittäin myrkyllinen niin ihmiselle kuin kuin koirallekin. Kuolema voi seurata joko välittömästi tai seuraavana päivänä.

Äitini collie kuoli seuraavana päivänä pureskeltuaan pienempää, mutta myrkyllistä koiranputkea.